Ala-asteen koulu
Kävimme paikallisessa ala-asteen koulussa, johon matkanjohtaja ja muutamat muutkin veivät
koulutarvikkeita, mikä on Olympian matkoilla toistuva ilmiö. Oppilaat esittivät meille
kuorolaulua, ja hyvin esittivätkin. Joitakin tietoja koulusta:
- Koulurakennus on vaatimaton, ahdas ja hieman rapistunut.
- Opettajia on kahdeksan, tarve on 12. Opettajia on tarjolla, rahaa palkkoihin ei.
- Opetuskieli on swahili.
- Oppiaineita: Swahili, englanti, historia, maantiede, matematiikka, luonnontiede,
kansalaistaito, musiikki ym..
- Noin 2/3 ikäluokasta aloittaa koulun.
- Luokkia on seitsemän, oppilaita vajaat 500. Ensimmäisellä luokalla oppilaita on noin
sata, mutta vuosittain vain 30-50 käy koulun loppuun. Näistä noin puolet siirtyy
yläasteelle, edellisenä vuonna 16 poikaa ja 9 tyttöä. Tämän perusteella koulun
sanottiin olevan alueensa paras. Yläaste on sisäoppilaitos, opetuskieli englanti.
- Kierrätyksestä huolimatta kirjoja on vain yksi kolmea oppilasta kohden.
- Koulu on valtion, mutta vanhemmat joutuvat kustantamaan koulupuvut ja mm.
opetusmateriaalia.
- Koulumatka on pisimmillään 3,5 km. Kouluruokailua ei ole, vaan lapset käyvät päivällä
kotona syömässä (jalkaisin).
Lasten koulutus on muuttanut masai-kulttuuria paikallaanpysyvämmäksi. Masai-kylässä jossa
kävimme on alkeiskoulu, jossa kylän päällikkö ja muutamat muut opettavat pääasiassa
swahilia ja englantia, koska valtion kouluissa käytetään vain näitä maan (de facto)
virallisia kieliä, ei esim. masaikieltä. Lasten on siis opittava ainakin swahilia ennen
kuin he voivat edes aloittaa varsinaisen koulun. Päällikkö puhui huoliteltua englantia.
Hän oli käynyt yläasteen loppuun, ja juuri siksi hänet oli nuoresta iästään huolimatta
päälliköksi valittu. Kylää kuvattiinkin edistykselliseksi ja koulutusta arvostavaksi.
Koulussa opituilla asioilla, lukutaitoa myöten, on valitettavasti taipumus unohtua käytön
puutteessa; Tansaniassa kaikki painotuotteet ovat kalliita, eikä useimmilla ole varaa
ostaa mitään luettavaa.
Sansibarissa kaikki käyvät koulua vähintään seitsemän luokkaa.
|