Ala-asteen koulu

Kävimme paikallisessa ala-asteen koulussa, johon matkanjohtaja ja muutamat muutkin veivät koulutarvikkeita, mikä on Olympian matkoilla toistuva ilmiö. Oppilaat esittivät meille kuorolaulua, ja hyvin esittivätkin. Joitakin tietoja koulusta:

Koulurakennus on vaatimaton, ahdas ja hieman rapistunut.
Opettajia on kahdeksan, tarve on 12. Opettajia on tarjolla, rahaa palkkoihin ei.
Opetuskieli on swahili.
Oppiaineita: Swahili, englanti, historia, maantiede, matematiikka, luonnontiede, kansalaistaito, musiikki ym..
Noin 2/3 ikäluokasta aloittaa koulun.
Luokkia on seitsemän, oppilaita vajaat 500. Ensimmäisellä luokalla oppilaita on noin sata, mutta vuosittain vain 30-50 käy koulun loppuun. Näistä noin puolet siirtyy yläasteelle, edellisenä vuonna 16 poikaa ja 9 tyttöä. Tämän perusteella koulun sanottiin olevan alueensa paras. Yläaste on sisäoppilaitos, opetuskieli englanti.
Kierrätyksestä huolimatta kirjoja on vain yksi kolmea oppilasta kohden.
Koulu on valtion, mutta vanhemmat joutuvat kustantamaan koulupuvut ja mm. opetusmateriaalia.
Koulumatka on pisimmillään 3,5 km. Kouluruokailua ei ole, vaan lapset käyvät päivällä kotona syömässä (jalkaisin).

Lasten koulutus on muuttanut masai-kulttuuria paikallaanpysyvämmäksi. Masai-kylässä jossa kävimme on alkeiskoulu, jossa kylän päällikkö ja muutamat muut opettavat pääasiassa swahilia ja englantia, koska valtion kouluissa käytetään vain näitä maan (de facto) virallisia kieliä, ei esim. masaikieltä. Lasten on siis opittava ainakin swahilia ennen kuin he voivat edes aloittaa varsinaisen koulun. Päällikkö puhui huoliteltua englantia. Hän oli käynyt yläasteen loppuun, ja juuri siksi hänet oli nuoresta iästään huolimatta päälliköksi valittu. Kylää kuvattiinkin edistykselliseksi ja koulutusta arvostavaksi. Koulussa opituilla asioilla, lukutaitoa myöten, on valitettavasti taipumus unohtua käytön puutteessa; Tansaniassa kaikki painotuotteet ovat kalliita, eikä useimmilla ole varaa ostaa mitään luettavaa.

Sansibarissa kaikki käyvät koulua vähintään seitsemän luokkaa.