Totuuden suu

La Bocca della Verità

Mikä Totuuden suu on pyöreä marmorilevy, läpimitta 175 cm, paino 1200 kg. Levyyn kaiverrettu kuva esittää jotakin muinaisen Kreikan tai Rooman jumalaa, mutta varmuudella ei tiedetä mitä niistä. Levyssä on reiät suun, silmien ja sierainten kohdalla. Tavallisimpien selitysten mukaan kyseessä on suihkulähteen / yleisen kaivon osa tai viemärinkansi, mutta asiantuntijat ovat nykyisin lähes varmoja siitä ettei kumpikaan selitys pidä paikkaansa. Marmorissa on vain vähän merkkejä virtaavasta vedestä.
Missä Totuuden suu on Roomassa, Italiassa, Santa Maria in Cosmedin -nimisen kirkon julkisivuun kuuluvan pylväskäytävän vasemman päädyn seinässä, johon se sijoitettiin 1600-luvulla. Kirkko sijaitsee Totuuden suun mukaan nimetyn Piazza della Bocca della Veritàn vieressä. Aukio oli olemassa jo Rooman kaupungin varhaisina aikoina paikalla pidetyistä karjamarkkinoista johdetulla nimellä Forum Boarium. Kirkko on rakennettu 500-luvulla, ja vaikka se on roomalaiskatolisen maailman pääkaupungissa se on ollut kreikkalainen kirkko viimeistään 700-luvulta alkaen. Samalla paikalla oli aikaisemmin Herkuleen temppeli, ja sitä ennen Herakleen (sama henkilö) alttari, joka rakennettiin useita vuosisatoja ennen Rooman kaupungin perustamista.
Ikä Ottaen huomioon kuinka vähän Totuuden suun historiasta muuten tiedetään, sen ikä ilmoitetaan joissakin lähteissä yllättävän tarkasti: 2200 vuotta.
Nimi Keskiajalta lähtien on uskottu, että jos kertoo valheen pitäen kättään veistoksen suussa, veistos puraisee käden pois. Eri puolilla maailmaa voi nähdä saman mallin mukaan tehtyjä, vaikkakin pienempiä, kolikoilla toimivia "kädestäennustusautomaatteja".
Loma
Roomassa
Luultavasti parhaiten Totuuden suu tunnetaan elokuvasta "Loma Roomassa" (1953), jossa yhdysvaltalaista lehtimiestä esittävä Gregory Peck työntää kätensä Totuuden suuhun, huutaa hirveästi, ja kun hän vetää kätensä ulos, näyttää siltä kuin se olisi purtu pois rannetta myöten. Tämä ei kuulunut käsikirjoitukseen, eikä seurannut Audrey Hepburnin (prinsessa Ann) kirkaisu ollut näyttelemistä.