Islannin erikoiskirjaimet

Eth: Iso kirjain Ð, pieni kirjain ð. Pieni eth muistuttaa siis pientä d:tä, jonka yläosa kaartuu vasemmalle (d:n keskiaikainen kirjoitusasu), minkä lisäksi yläosan yli on vedetty poikkiviiva đ. Eth ääntyy soinnillisena, kuten th englannin sanassa "them", mutta kirjaimen nimi äännetään yleensä soinnittomana. Eth ei koskaan esiinny sanan alussa. Se voidaan translitteroida D:ksi tai d:ksi. Samaa kirjainta käytetään fäärin kielessä (Färsaarilla) nimellä edd.

Thorn: Iso kirjain Þ, pieni kirjain þ. Erittäin poikkeuksellisesti iso kirjain on matalampi kuin pieni. Thorn esiintyy lähes aina sanan alussa, ja virkkeen alussa se ääntyy soinnittomana, kuten th englannin sanassa "south", mutta muualla se voi ääntyä kuten eth. Kirjaimen nimi on soinniton. Thorn voidaan translitteroida TH:ksi tai th:ksi (usein Th:ksi; Þingvellir → Thingvellir).

Thorn on lähtöisin germaanisista riimuaakkosista. Jotkut lukevat sen virheellisesti P:ksi — ehkä heille ei tule lainkaan mieleen, että länsieurooppalaisessa kielessä voisi esiintyä muita kuin latinalaisperäisiä kirjaimia, ja siksi he hahmottavat thornin latinalaiseksi kirjaimeksi, jota se eniten muistuttaa. Pieni b olisi toinen vaihtoehto, mutta ei erisnimen alussa, jossa ulkomaalainen thornin useimmin näkee.

Dentaalispiranttien lisäksi on aiheellista mainita, että Ää:n vastine on islannissa Ææ kuten tanskassa ja norjassa, mutta Öö on samanlainen kuin suomessa — tosin tanskalainen Øø voi tulla vastaan vaikkapa Tanskasta tuodun höyryveturin nimessä "Minør" eli "Kaivosmies". Ææ voidaan myös kirjoittaa AEae. Useimpien vokaalien päällä voi olla aksenttimerkki, joka tarkoittaa vokaalin ääntymistä pitkänä. Aksenttimerkki voi korvata i:n pisteen (Reykjavík). Islannin aakkosista puuttuvat C, Q, W ja Z (sekä Å), jotka esiintyvät vain lainasanoissa.

Dentaalispirantteja käytettiin myös suomessa ennen kirjakielen kehittämistä, ja joissakin lounaismurteissa vielä 1900-luvulla. Kirjakielessä soinnillinen versio on korvattu D:llä, jota nykyisin vastaava äänne on ruotsalainen laina; tällaista äännettä ei vanhassa suomessa ollut, joten D-kirjain oli vapaa käytettäväksi edustamaan soinnillista dentaalispiranttia. Soinniton versio on kirjakielessä korvattu TS:llä, esim. meþþä → metsä.